Kolme puoluekokousta, kolme tapaa käyttää valtaa

Kokoomuksen tänään alkavan puoluekokouksen kunniaksi piirsin kokoomuksen vallan kehityksen kahdeksankymmentäluvulta nykyhetkeen:

Tämä kuvaaja pohjaa aiemmin muodostamaani valtaindeksiin. Jo indeksiä muodostaessa havaitsin, että kokoomuksen valta on nyt historiansa suurin. On toki myös myönnettävä, että hyvin likelle yhtä korkea piikki sattui Stubbin pääminsterikauteen. Ja sitä kuitenkin seurasi oppositioaika, josta on Petteri Orpon aikana puolue on noussut takaisin hallitukseen.

Kokoomuksen valta on vahvasti vaihdellut. Alle 10 %:n tasostakin on lyhyehkö aika.

Tätä on ihan mielenkiintoista verrata toiseen puolueeseen, jonka puoluekokous alkaa myös tänään. RKP:n vallankäyttöä voisi ehkä sanoa tiukaksi tietyn maltillisen osuuden grindaukseksi. Tästä ehkä merkittävimmät poikkeukset ovat vuonna 1954 hetkeksi pääministerinä päätynyt RKP:n puheenjohtaja Törngren ja Sipilän hallituksen aikainen RKP:lle poikkeuksellinen oppositiokausi.

RKP puolustaa kapeaa intressiä ja käyttää tottuneesti valtaa. Se ei ehkä tarjoa suurta kasvunäkymää, mutta suomenruotsalaisten aseman puolustaminen on hyvä yhdistettävä monenlaisiin hallituspohjiin ja agendoihin.

Ennustaminen on vaikeaa ja vaarallista, mutta uskaltaudun silti ennustamaan, että kokoomuksen tilanne tulee vielä tulevaisuudessa vaihtelemaan. Jos nykyinen poikkeuksellinen valtakausi muuttuu muutamien vuosien kuluessa hegemoniaksi, voi hyvin ennustaa, että murtumakohtia alkaa löytyä niin puolueen sisältä kuin uusista haastajista.

RKP:n strategia näyttää stabiilimmalta ja - kuten eurovaaleissa taas kerran kävi - suurten menetysten povaaminen RKP:lle ei useinkaan ole kannattava vedonlyöntistrategia.

Ja sitten on tietysti Keskusta, joka on kolmas puolue, joka aloittaa puoluekokouksensa tänään.

Aika moni kommentoi aiempaa datailuani aiheellisesti, että presidentti-instituutio on muuttunut Suomessa niin paljon, että olisi mielekästä erottaa vanha ja nykyaikainen presidenttiys toisistaan. En ainakaan vielä päätynyt tekemään tällaista muutosta, vaikka siinä olisi ehkä pointtinsa.

Ehkä pitäisi puolueen sijaan laskea yhden ihmisen valtaa. Alle on merkitty Kekkosen presidenttikaudet. Ne rytmittävät keskustan sodan jälkeistä historiaa. Kekkosen jälkeen puolueen paikka on hallinnut pääministeriyden ja opposition välillä ennen Rinteen ja Marinin hallituksia. Keskustakin näyttää siirtyneen erilaiseen poliittiseen todellisuuteen.