Vihreiden nykyversion suuri valinta

Vihreillä on puoluekokous ensi viikonloppuna. Itse tein puolueen eteen paljon töitä reilun kymmenen vuotta. Yritykseni alkutaipaleen kiireisen vaiheen ja työtehtävien loputtua olen ajatellut toimia vähän enemmän seuraailijan roolista käsin, vaikka tietysti minulta neuvoja saa kun niitä pyytää (ja silloin tällöin kun ei pyydä).

Vihreät ovat sitä seuraavalle hankala puolue, koska puolue luo nahkansa hyvin nopealla syklillä. Puolueella ei ole niin valtaisaa perintöä ja aktiivien aktiivivuosien määrä on yleensä varsin pieni. Mikä perinteissä, lippumarsseissa ja jääröjen viisastelussa menetetään, se nopeassa reagointi kyvyssä saadaan takaisin. Itse koen, että etäisyys kenttään ehti kasvaa jo sillä, että puuhasteli Helsingissä kabineteissa.

Silti tuntuu - tuntuu ja dataa ei ole - että puolue on aika isojen valintojen äärellä.

Noin teoriassa puolueen nykyinen kokous on esityslistaltaan kevyt. Puolue kokoustaa joka vuosi, joten joka toinen vuosi on henkilövalintoja ja joka toinen vuosi muuta. Nyt ollaan poliittisten ohjelmien osalta myös hiljaisessa osassa sykliä, joten tilalla on strategiaa ja sääntömuutoksia. Strategia ei näytä kovin linjaavalta. Sääntömuutoksissa on eniten konkretiaa: puoluesihteerin valinta esitetään siirrettäväksi puoluekokoukselta pienemmälle puolueiden asioita puoluekokousten välillä pyörittävälle valtuustolle. Viimeinen muutos symboloi aika paljon siitä, minkä näen puolueen valitsemaksi suunnaksi ellei kehitykselle ala löytyä jotain soraääniä.

Vihreiden juuret ovat jonkinlaisessa järjestelmäkritiikissä. 80- ja 90-luvuilla puolue alkoi esittää rohkeita näkökulmia asioihin, joissa Suomessa vallitsi hiljaisuus: ympäristön tuhoon taipumattomuus ja vähemmistöjen ja naisten oikeuksien polkemisen vastustaminen jo itsessään olivat yllättävän mind blowing -settiä vielä tuolloin.

Vihreistä vasemmalle jäi osa kritiikistä kapitalistista järjestelmää vastaan. Vihreissäkin tätä on ollut, mutta on hyvä huomata, että taisimme kohdistaa kritiikkimme nimenomaan kasarin ja ysärin alun Suomea kohtaan. Silloinen hyvinvointivaltio oli kovin kankea, maa eli idänkaupalla ja kyllähän siinä riitti paljon uusliberalistisen logiikan vastaista kritisoitavaakin.

Osa kritiikistä keskittyi myös aivan siihen, miten politiikkaa tehdään. Vihreät loivat monenlaisia rajoitteita itselleen: puheenjohtajien ei pitänyt istua eduskunnassa, puheenjohtajille luotiin tiukat rotaatiosäännöt ja kaikesta piti keskustella hyvin loputtomasti ja jokseenkin kaikkien halukkaiden kanssa. Osaa näistä ajatuksista on tietysti jouduttu soveltamaan aika eri tavalla, kun on oltu kolmen ministerin puolueessa kahden kansanedustajan puolueen sijaan, mutta ei sitä pohjalla olevaa ajatusta kannatatisi minusta hylätä.

Ja Suomen vihreät olivat kuitenkin ensimmäinen vihreä puolue hallituksessa. Meidän ajatteluumme on ollut sillä tapaa optimistista, että olemme uskoneet järjestelmän muuttamiseen ottamalla valtaa sen sisällä ja käyttäen sitä. Ehkä tässä auttoi se, että linkolalainen ihmisvihainen pessimismi piti työntää puolueesta pois. Tuomiopäivänprofeetta vain profetioi, kun toiset tekevät. Vihreät valitsi tässä tiensä. Tämä ajattelu elää kirkkaimmin meillä siinä, kuinka vihreät käyttävät valtaa suurten kaupunkien vallan ytimessä: asuntopula vaatii rakentamaan ja vaikka rakentaminen ekologisesti kestävästi on hiton vaikeaa, on etsitty ja löydetty valtaisia asioita kuten vaikka tiiviit ratikan ympärille rakentuvat kaupunginosat. Ja huutoa tulee, mutta ajattelu on tässä yhteiskunnassa muutenkin kehittynyt.

Muilla osa-alueilla olemme kuitenkin uusien ideoiden tarpeessa. Ja se ei ole ihme: onhan koko maailma aika hankalassa paikassa. Meillä on nousevia kriisejä luontokadosta ilmastokriisiin käsiteltävänä ja ydinsodan uhka on palannut pöydille. Jännitteet maailmanpolitiikassa löytävät uusia tasoja ja samalla ajatuskin maahanmuuttajista tuntuu nostavan noin puolen kansan verenpaineet vaaralliselle tasolle. Ja kukaan ei oikein saa keskityttyä, kun some-yhtiöt kohdistavat supertietokoneet miettimään, kuinka meidät saisi ostamaan uusia vempeleitä 5 prosenttia todennäköisemmin. Ja supertietokoneiden äly ja teho kasvavat.

Ei tavallaan ole ihme, että mikään ei oikein tunnu toimivan: uusliberalismi tökkii tilalle pukkaa protektionismia, demarien taival on monessa paikassa kovin hankalan oloinen ja tilalle pukkaa oikeistopopulisteja konservatiiviseita tai uusista puolueisa, vihreiden muiden maiden kannatus putoa (meillä romahti jo vaaleissa)...

Kyllähän tässä olisi ongelmia, jotka kaipaisivat edelleen uutta ajattelua.

Vähän kuitenkin mietin, onko valintamme ollut viime aikoina tehdä puolueesta enemmän muiden puolueiden kaltaista. Hallituksessa toiminta, eliitin keskinäinen verkostoituminen, puolueiden rakenteellinen heikkous suhteessa eri tahojen edunvalvonnan kehitykseen ovat kaikki omiaan ajamaan meitä “tavallista” puoluemuottia kohti.

Puoluesihteerin valinnan valintatavan vieminen kohti ihmisten HR-konsulteilla testaamista kohti tavallaan sopii tähän kuvaan. Jopa käsittääkseni ihan onnistuneina pidettyjä puoluesihteerivalintoja duupioidaan ja epäillään, olisiko mahdollisuus löytää ammattimaisempia tekijöitä. Ikään kuin avaisimme ovia suurelle määrälle ammattitekijöitä, jotka nyt pelkäävät koko puolueen tuen hakua. Tällä voi löytää tietyn muotin mukaisia tekijöitä, mutta muotti tuntuu aika ahtaalta ja muille tie ei helpotu.

Huomaan siis hieman yllättäen itse kaipaavani hieman romanttisempaa otetta puoluepolitiikkaan. Teknisesti ja tieteellisesti perusteltujen valintojen oheen pitäisi löytää tapoja ideoida enemmän. Olla valmis synnyttämään jotain uutta.

Mutta toki toinen vaihtoehto on rakentaa puoluetta systemaattisesti sellaiseksi palikaksi, joka sopii vaikka SDP:n kylkeen kuten RKP sopii kokoomuksen kylkeen. On täysin mahdollista, että eniten hyvää voi tehdä tämän palikan rakennuksella. Olen kai itse niin villin optimisti, että asettaisin tavoitteet silti vihreille korkeammalle. Ajatusjohtamisella olemme kuitenkin pystyneet olemaan kokoamme isompi puolue usein historiassamme. Sitä on vaikea tehdä, jos ollaan aivan samanlaisia kuin muut.

(1) Vaikka hiukan kyllä mietin, mahdollistuuko todella valtuuston kanssa edes tämä aloitteen tekijöiden tavoite. Valtuuston kanavilla kuitenkin hengaille satakunta ihmistä varsinaisten ja varojen kanssa. Ei tällaisille joukoille mitään kovin intiimejä tietoja ihmisistä voi jakaa.