Velkajarrusta

Kaikki huippuajajat (ja me iRacingiin addiktoituneet sedät) tietävät, että auto kääntyy nopeammin jarrun avulla kuin vain rattia kääntämällä. Jarrusta hidas nosto on paras tapa saada auto kääntymään tarpeeksi mutkassa. Tästä metaforasta (ja tunnustuksesta) päästäänkin sitten tänään puhututtavaan velkajarruun. 

Poliittisesti on suuri asia, että isoimmat puolueet ovat päätyneet luomaan jonkinlaisen poliittisen sopimuksen ennen vaaleja siitä, miten tiukaksi tai löysäksi Suomen talouspolitiikka vedetään.

En ole innostunut tästä linjasta, koska pohjimmiltaan uskon siihen, että parasta talouspolitiikkaa saadaan käyttämällä poliittista harkintaa kunakin hetkenä. Tunnistan kuitenkin, ettei se poliittinen harkintakaan aina ole toivottava asia. Olisi esimerkiksi minusta hyvä, että ilmastolaki pitäisi puoliksikin niin hyvin kuin meidän talouden ohjausta koskevat järjestelmät.

Mihin minä uskon talouspolitiikan suhteen noin yleensä?

1. Valtion talouspolitiikka voi olla liian löysää tai liian tiukkaa. Liian löysä talouspolitiikka näkyisi inflaationa ja jossain aika kaukaisessa tilanteessa velkojen korkojen karkaamisena käsistä. Liian tiukka talouspolitiikka vähentää ihmisten hyvinvointia optimaaliseen verrattuna ja synnyttää mm. hyvinvoinnin vähentymisen kautta syntyy kasvulle esteitä.

2. Optimaalinen valtion talouspolitiikan virityksessä tiukkuus on ratkaisevasti kiinni suhdanteista. Suhdanteiden mukailu olisi ratkaisevan tärkeää.

3. Optimaalinen talouspolitiikka ei ole symmetristä lasku- ja nousukaudella. Lamassa pitäisi esimerkiksi investoida suoraan talouden niihin resursseihin, jotka ovat alikäytöllä esimerkiksi vaikkapa suoraan työpaikkojen luontiin (tai julkisten palveluiden leikkausten perumiseen). Kaikkien yritysten voittojen pienempi verottaminen tai rikkaimpien verotaakan pienentäminen ei tunnu myöskään laskusuhdanteessa oleelliselta. 

4. Pohjimmiltaan rahaa voi käyttää tai kerätä huonosti vaikka talouspolitiikka olisi kireää. Tehokkaiden valtion menojen tai verojen löytäminen on hiton vaikeaa ja pohjimmiltaan tässä aletaan lipsua kauas siitä, mihin tutkimuskirjallisuus antaa mitenkään uskottavia vastauksia. Se, mitä tutkimuskirjallisuuden katveeseen jää, ovat Maailman Suuret Muutokset sekä Suomen Visaisimmat Ongelmat ja Niiden Ratkaisut. Monenlainen oppineisuus varmasti auttaa näissä asioissa, mutta kvantitatiivisesti arvioituja randomoituja kokeiluja ei kaikista näistä asioita ole olemassa. Vaikutusarvioinnin sijaan pitäisi olla poliittista visiota.

Itse toivoisin, että kansanedustajat suojaisivat hallitusten kykyä tehdä hyvää talouspolitiikkaa ja siinä mielessä ehdotettu velkajarru on itsessään hankala asia. Mutta…

…Ja tämä on iso mutta…

…Suomen talouspolitiikan vahvimmat instrumentit ovat hallitusten itsensä asettamia. Suurin niistä on menokehys, jonka täsmällinen muoto määrittää hyvin paljon sitä, mitä kukin hallitus voi matkallaan tehdä. Vähän löysempi, mutta ehkä hiukan merkityksessä kasvanut, mekanismi tulee meille EU:lta. Brysselissä katsellaan ainakin euromaiden alijäämien perään ja ihan kai syystä – yhteinen valuutta ja kasvanut yhteisvastuu voisivat antaa tilaa aivan täydelle vapaamatkustamiselle. (Ja olisi toivottavaa että Brysselissä seuraisivat myös sitä, kun resursseja jää käyttämättä, kuten Saksa on kymmeniä vuosia tehnyt)

Velkajarrun merkittävin vaikutus lyhyellä aikavälillä on ainakin hitusen vahvempi sitoutuminen EU:n sääntöihin. Sekin on ihan merkittävää, koska voihan siinäkin oikea todellisuus avata vielä liikkumatilaa. EU-maat taitavat nyt painia monenlaisten ongelmien parissa, että siinä joku alijäämän määrän hallinta voi kummasti olla vähemmän merkityksellistä. Aiemmin vain austerityyn uskonut Saksakin on avannut ovia kaikenlaisille tarpeellisille investoinneille puolustuksesta vihreään sirtymään. Ranska ei saa hallituksia pysymään pystyssä. Tässä on monenlaista liikettä nyt, jota voisi olla myös lisäämässä, jos olisi vaikkapa erityisten taloushaasteiden edessä oleva pohjoismainen maa, jolla on pitkä itäraja. Velkajarru taitaa hiukan sitoa meitä jo sovittuun.

Pidemmän ajan sitoutuminen on velkajarrussa kaiketi EU-tason ylittävää. Paljon riippuu siitä, minkälainen kasvun määrä on seuraavan hallituksen aikana. Jos suhdanne on surkea sen lopussa, on paljon mahdollista, että velkajarru ohjaisi tiukempaan politiikkaan kuin olisi järkevää ja se voisi pohjimmiltaan johtaa leikkauksiin, jotka johtavat leikkauksii.  En oikein ymmärrä, miksi näistä negatiiviisista kierteistä ei olla enempää huolissaan. Aika näyttää, miten paljon tiukempi tästä lopulta tulee. Pohjimmiltaan nimittäin pelkästään sopimusten sanojen tankkaaminen ei riitä – ratkaisevaa on se, miten Suomen talous kehittyy ja minkälaisilla numeroilla sitä maailmaa täsmälleen katsotaan. Veikkaan että tulkinnoissakin on tilaa – niin on yleensä tupannut käymään talouspoliittisen ohjauksen kanssa.

Mutta ehkä on rehellistä sanoa, että ei tuo velkajarru nyt mennyt läpi optimaalisen talouspolitiikan etsimisen vuoksi. Poliittiset syyt voi luetella puolueittain:

• Kokoomus: Kokoomus haluaa aina olla kovin velan vastainen puolue. Olisi puolue kai voinut vaatia vielä enemmän, mutta kai tämä symbolina on merkittävä kuitenkin ja asioiden tekeminen on varmaan pääministeripuolueelle yleensä mieleistä. Sai Kokoomus tässä kuitenkin jo aika hyvän saavutuksen seuraaviin hallitusohjelmiin pohjille.

• SDP: Antti Lindtman haluaa pääministeriksi. SDP:n näkökulmasta keskustelu velasta on aina sille vähän kiusallista. Olen melko varma, että yksin seuraava heidän puheenjohtajansa repliikki vaalitenteissä oli puolueelle sovun arvoinen: “Me, Petteri, olemme ihan yhtä sitoutuneet velkajarruun kuin te siellä kokoomuksessa.” Lisäksi olisihan se velkaa rajoittava instrumentti sovittava seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Nyt siitä on päässyt sopimaan Kokoomuksen lisäksi myös Keskustan kanssa - eli linja lienee vähän löysempi kuin pelkästään Kokoomuksen kanssa sovittuna.

• PS: Perussuomalaisilla ei ollut omaa talouspoliittista linjaa, joten linja on omaksuttu VM:stä. VM:n tehtävä poliittisessa järjestelmässämme on sanoa kaikille veltion menoja lisääville ehdotuksille ei, koska ehdotuksia on aina enemmän kuin oikeasti voitaisi toteuttaa. VM:n muskelit kasvavat aina kun “ei” kuuluu paremmin.

• KESK: Keskustan retoriikka talouspolitiikasta on aina jossain Kokoomuksen ja SDP:n välissä. Tällöin on pakko olla diileissä mukana, jos niissä operoidaan vain talouspolitiikan alalla.

• Kaikki muut: Pienemmät puolueiden sananvalta on talouspolitiikkaan aina rajallista. Mukana oleminen on lähinnä viesti kannattajille tiukkuudesta tai löysyydestä. Ja tietysti jonkinlainen pieni pönkitys diilin legimiteetille ja pieniä säätöjä itse sopuun.

Toivotaan, että velkajarru ei ole kovinkaan merkityksellinen asia. Paras syy tälle olisi, jos talous lähtisi nousuun vaikkapa siksi, että Venäjä ei enää kävisi laitonta hyökkäyssotaa naapurimaansa kanssa. Tai toivotaan, että velkajarru ei asetu jonkinlaiseksi katoksi sille, miten paljon talouspolitiikkaa hallitukset voivat tehdä. Lattianahan se voisi olla jopa hyödyllinen.

Velkajarrun ehdoton hyvä puoli on kuitenkin se, että siinä ovat mukana valtion menojen lisäksi tulot. Tämä voisi olla mahdollisuus katsoa läpi yrityksiin kohdistuvat verotuet ja varmistaa sen, että myös rikkaiden pitäisi tehdä osansa valtion talouden korjaamiseksi. On kuitenkin vaaransa, että verotukseen liittyvät vaikutusarvioinnit jatkavat politisoitumistaan – kuten keväällä hallituksen esitysten kanssa kävi. Silloin velkajarrusta on ainakin varsin vähän hyötyä – sekä velan vähentämisessä että hyvän talouspolitiikan tekemisessä.