Uusmerkantilismi Suomessa ja Saksassa

Wolfgang Münchaun teos Kaput: The End of the German Miracle kuvaa, miten Saksa on juuttunut vanhoihin rakenteisiin ja ideologisiin lukkoihin, jotka estävät sen uudistumista. Suomea tämä vertailu kiinnostaa erityisesti siksi, että monessa suhteessa olemme kulkeneet samaa polkua. Suomen suhde Saksaan on kuitenkin perinteisesti ollut ihaileva.

Kokoavaksi käsitteeksi voidaan nostaa uusmerkantilismi: kilpailukyvyn ja vanhan teollisuuden ylläpitoon pakkomielteisesti keskittyvä ajattelutapa, joka kääntyy lopulta itseään vastaan.

Ehkä ihailuumme on tullut viime aikoina särö: Suomalaisille Saksa muistetaan usein siitä, että ydinvoima ajettiin alas ja tilalle tuli venäläinen kaasu. Tämä on kuitenkin kapea kuva – todellisuudessa Saksa teki sarjan poliittisia päätöksiä, jotka sittemmin osoittautuivat strategisiksi virheiksi. Suomea varten olennaista on huomata, että vaikka aina löytyy sektori, jossa olemme Saksaa paremmassa asemassa, emme ole immuuneja samanlaisille ajattelutavoille. 

Saksassa “kilpailukyky” on talouspolitiikan taikasana. Talouden ongelmien uskotaan ratkeavan ennen kaikkea palkkoja alentamalla - olihan tällainen “uudistaminen” Schröderin politiikan onnistumiseksi luettujen osin keskiössä. Suomessa retoriikka on hämmästyttävän samanlaista: kilpailukyky on kaiken mitta, ja palkkojen joustavuuteen kiinnitetään kohtuuton huomio. Tämä yksisilmäinen ajattelu hämärtää sen, että todellinen kilpailukyky syntyy investoinneista, innovaatioista ja osaamisesta, ei vain kustannusten leikkaamisesta.

Saksassa pakkomielle kohdistuu autoteollisuuteen. Huijauksista huolimatta sitä tuetaan massiivisesti, ja ilmastotoimia jarrutetaan sen suojelemiseksi. Uusi työpaikka autoteollisuudessa tuntuu julkisuudessa aina paljon merkityksellisemmältä kuin työpaikka palvelualalla. Suomen suuret ja perinteiset teollisuuden haarat ovat hieman samanlaisessa suojelussa. 

Münchau huomauttaa, että Saksan digitalisaatio on pahasti jäljessä. Suomessa tilanne ei ole yhtä synkkä, mutta samankaltaisia piirteitä on tunnistettavissa: päätöksenteko ei pysy teknologisen kehityksen mukana, ja uudistumisen sijaan painotetaan vanhan turvaamista.

Yksi uusmerkantismin keskeisiä tunnusmerkkejä on velan demonisointi. Saksassa se on kirjattu jopa perustuslakiin velkajarrun muodossa, mikä tekee järkevistä julkisista investoinneista käytännössä mahdottomia. Saksan viimeisen hallituksen suuria ongelmia oli investointi-ideoiden pysähtyminen jarrun vuoksi oikeusteitse.

Suomessa sama retoriikka elää vahvana ja Orpon hallitus puuhaa jonkinlaista hankalaa velkajarrua meillekin. Velka esitetään itsessään uhkana ja tätä uskoa lujitetaan meidän talouspolitiikan kulmakiveksi. Retoriikka tietysti tässä on meillä paljon toimia suurempaa vaikkapa nykyhallitukselta.

Münchaun näkee ongelmia myös siinä, että ay-liike on saanut vahvan jalansijan yritysten johtokuntiin Saksassa. Meillä tämä tuntuu melkein freesiltä idealta, mutta ehkä tähän aidommin liittyy myös poliittisen ja taloudellisen vallan laajempaa sekoittumista - vähän samanalista kuin aseveliakselin hallitsemissa kaupungeissa Suomessa joskus ilmeni. Oli miten tahansa - vähän visiottomalta Saksan taloudellinen elämä aidosti tuntuu sähköistyvässä ja digitalisoituvassa maailmassa.

Saksan törkein (ja Münchaun alleviivaama) esimerkki on kuitenkin autoteollisuuden kiinni jääminen päästöhuijauksista. Sen sijaan, että teollisuus olisi joutunut tästä liriin ja joutunut tekemään uudistuksia, poliittinen johto riensi pitämään kulisseja pystyssä. Nyt sen sijaan, että Saksa olisi etsinyt oikean paikan sähköautojen bisneksessä, autoteollisuus ja alan liitot keskittyivät tappelemaan polttomoottorin tulevaisuudesta - onhan niiden moottorien rakentaminen pirun vaikeaa ja siksi saksalaisille insinööreille sopivaa työtä. No nyt tulevat sähköautot Kiinasta ja muutosta vastaan voi lähinnä taistella vaatimalla kuluttajien sähköautoille lisähintaa tulleilla.

Sekä Suomessa että Saksassa talouspolitiikkaa ohjaa ideologia, joka voidaan kutsua uusmerkantilismiksi. Se rakentuu kilpailukyky-obsessiosta, vanhojen teollisuusalojen tukemisesta ja velan vastustamisesta. Lopputulos on sama: kyvyttömyys investoida tulevaisuuteen. 

Suomen, Euroopan ja Saksan tiet ovat yhteiset. Meidän taloudellisen elämän ongelmat ovat myös hyvin jaettuja. Vahva talous olisi tärkeä turva siinä maailmassa, jota putinit, trumpit ja xi’it rakentavat.