Instituutiot veitsenterällä

Nate Silverin On the Edge: The Art of Risking Everything -kirjan arvostelun piti päätyä siihen, että teos on varsin huono. Itse asiassa sain kuitenkin jäsenneltyä kiinnostavamman näkökulman, erityisesti Ezra Kleinin podcastin uusimman jakson innoittamana.

Silverin kirja heijastaa aikamme suurta poliittista kiistakysymystä – tai uutta poliittista akselia. Tämä akseli koskee sitä, miten suhtaudumme instituutioihin, jotka ovat perinteisesti ylläpitäneet sivistystä ja yhteiskunnan vakautta.

On myönnettävä: On the Edge on kieltämättä huono. Erityisesti Silverin pitkät, jaarittelevat pohdinnat pokerista vaativat kärsivällisyyttä. Samalla on kuitenkin annettava tunnustusta siitä, miten hän kuvaa nousevaa älyllistä eliittiä ja sen jakautumista. Hän esittelee kaksi ryhmää, “River” ja “Village”.

“Village” viittaa perinteiseen eliittiin, johon kuuluvat yliopistot, think tankit, poliitikot ja heidän tukijoukkonsa. Tämä ryhmä edustaa vanhempaa, vakaampaa yhteiskuntarakennetta. Toisaalta “River” koostuu uusista, usein kvantitatiivisesti ajattelevista vaikuttajista, kuten tekoälyasiantuntijoista, kryptovaluuttaharrastajista, start-up -yrittäjistä, effective altruism -liikkeen jäsenistä sekä rationalisteista (ja kyllä, niistä pokerin pelaajista). Tämän ryhmän ajattelua leimaa taipumus arvioida asioita todennäköisyyksien kautta, auktoriteettien kyseenalaistaminen ja valtavirran kriittinen tarkastelu.

Mielestäni tässä on kyse ennen kaikkea siitä, miten eliitti suhtautuu instituutioihin. Tämä keskustelu on erityisen ajankohtainen myös Suomessa. Keskustelu siitä, "mihin sivistysporvarit ovat kadonneet", kuvastaa osittain tätä uutta jännitettä. Vaikka näissä pohdinnoissa on ripaus poliittista liioittelua, on vaikea olla huomaamatta, että esimerkiksi kokoomuksessa on siirrytty kulttuurisotivien teemojen äärelle. Perinteisempi, sivistykseen nojaava siipi on jäänyt taka-alalle, ja puolueen kärjeksi ovat nousseet populistisilta lainatut viestit, kuten autoilun puolustaminen ja maahanmuuton vastustaminen.

Vasemmalla puolella korkeasti koulutettujen naisten joukko on noussut keskeiseksi puolueiden tukijaksi ja ammattiyhdistysten voima on laskenut. Vasemmistopuolueet hakevat teknokraattisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja vaikutusarvioiden vaatimisesta on tullut osa poliittista strategiaa. Esimerkkinä tästä voi mainita Tieteen ja teknologian vihreät, jotka varmistavat, että Vihreiden ohjelmissa on aina vähintään muutama kummarrus vaatimukselle tiedeperusteisesta politiikasta.

Jako näyttää siis olevan näkyvillä myös suomalaisessa politiikassa. Osin se näkyy myös kansalaisten parissa, mutta ainakin se on alkanut näkyä poliittisesti aktiivismman porukan sisällä.

Nate Silverin “River” on merkki Yhdysvaltain eliitin sisällä tapahtuvaa kyllästymistä eliitin instituutioihin. Kirja kuvaa hyvin sen eri muotoja ja tietysti osa kritiikistä myös osuu. Kaikkien instituutioiden sisällä on myös paljon ravistelua tarvitsevaa. Esimerkiksi parhaiden tutkijoiden pakottaminen artikkelirumbaan, joka lähinnä auttaa julkaisijoita, ja ajaa tutkijoita jopa tieteellisen vilpin partaalle on esimerkiksi todellakin kyseenalaistamisen arvoinen juttu. Toisaalta pahimmilaan tässä avataan ovia salaliitoille ja muulle sekoilulle, joka on erinomaista maaperää autoritarismille.

Osa tietysti voisi nähdä, että tämä on tavoiteltu lopputulos. Instituutiot halutaan tahallaan rikkoa häiritsemästä. “Rationalismi” tarjoaa ideologisen kehikon vaikkapa teknologia teollisuuden miljardööreille rikkoa viimeiset heidän valtaansa rajoittavat toimijat. Salaliittoteoreetikko, joka uskoo Niiden ohjailevan hurrikaaneeja säälasereilla, on paljon harmittomampi vastus kuin yritysten sääntelyä lobbaava ilmastoaktivisti.

Suomen puolueiden kannattaisi laittaa ajatusmyssyt päähän ja pohtia omaa suhdettaan sivistystä ylläpitäviin instituutioihin. Enkä siis tarkoita pelkästään niiden kumartamista. Esimerkiksi vihreitä lähellä oli paljon 80- ja 90-luvuilla hyvinvointivaltion kritiikkiä, josta pystyttiin ammentamaan hyviä ajatuksia hyvinvointivaltion kehittämiseen. Esimekriksi perustulo on ajatuksena tällaisesta peräisin. Mutta noin lopulta aika paljon yhteistä hyvinvointivaltion kanssa löysimme ja ihan syystä.

Jos minulta kysytään, vasemmisto saattaisi hyötyä hieman kriittisemmästä suhteesta instituutioihin ja ymmärtää vaikkapa politiikan ja tieteen ero kirkkaammin. Ja sivistysporvarien pitäisi alkaa asettaa rajoja populistien tuomalle instituutioiden vihalle, sillä nykyinen tie johtaa lähinnä instituuioiden tuhoon eikä kehitykseen.

Uudet railot tarjoavat kliseisesti uhkia ja mahdollisuuksia.